Taivutat selkääsi poimiaksesi jotain maasta ja tunnet selkäkipua toiminnan aikana. Eteentaivutus aiheuttaa pienen mekaanisen kudosvaurion, joka herättää kipureseptorit ja tämä tieto välitetään vaarana aivoille.
Aivot kysyvät kysymyksen, ”kuinka vaarallinen tämä kipu on oikeasti”. Aivot keräävät kaiken relevantin tiedon saadakseen vastauksen, kuinka vaarallisesta tilanteesta on kyse. Aivot keräävät tietoa satelliiteiltaan, silmiltä, sisäkorvan tasapainoelimiltä ja asentotuntemus aisteilta kaikkialta kehosta ja rekisteröi, onko keho tasapainossa ja onko asento kontrolloitu tällä henkilöllä. Ne viestittävät aivoille, että tasapaino on heikentynyt ja että kaatuminen on mahdollista. Kivun takia, aivojen keräämä informaatio selän asennosta on sumuinen, joten aivot eivät tarkkaan tiedä, missä selkä on ja mitä se on tekemässä. Tämä tieto aivoille lisää vaaran uhkaa. Muistijäljet aivoissa rekisteröi, että tämä on täysin sama tilanne, kuin viime vuonna, kun koit kovaa selkäkipua viikkokausia. Toinen alue aivoissa muistaa lääkärin sanat välilevyn pullistumasta. Toinen alue aivoissa voi päätellä, että kivun takia et pysty suoriutumaan työstäsi ja joudut pitkälle sairaslomalle. Tämä lisää aivoille huolta ja murhetta tulevaisuudesta ja lisää katastrofin aineksia. Kaikki tämä tieto prosessoidaan ja analysoidaan silmänräpäyksessä alitajuisesti aivoissa. Kysymys mihin aivot etsivät nyt vastausta on, kuinka vaarallista tämä kipu todella on ja onko kipu tarpeellista turvallisuuden kannalta.
Aivot ajattelevat todellakin näin nopeasti ja alitajuisesti. Kivun kautta varoitusjärjestelmä toimii nopeasti ja alitajuisesti. Kipu on kuitenkin harvoin vaarallista eikä kerro kudosvaurion määrästä vaan on signaali toimia. Tuota signaalia meidän tulisi pystyä ymmärtämään. Sen ymmärtämiseksi liikediagnostiikka antaa työkaluja.
Kuvitellaan nyt tilanne, jossa toinen henkilö kokee täysin saman pienen mekaanisen kudosvaurion eteentaivutuksen aikana ja kokee täysin saman nociseption eli täysin samat kipuhermot aktivoituvat mutta hänellä aivot rekisteröivät täysin erilaisen kognitiivisen tilanteen. Tämä henkilö liikkuu hyvässä tasapainossa, eikä hänellä ole muistijälkeä aikaisemmasta selkäkivusta. Hän ei pelkää selän loukkaamista. Hän tietää aikaisemmin opitun ansiosta, ettei selkäkipu välttämättä ole merkki mistään vakavasta tilanteesta. Hänellä on hyvä sosiaalinen ja taloudellinen tasapaino elämässä. Hän on myös optimistinen tulevaisuutensa suhteen. Tämä henkilö tuskin kokee kivun samanlaisena kuin ensiksi mainittu.
Kipu on siis hyvin yksilöllistä ja moniuloitteista. Lisäksi kipu ei ole ainoa asia minkä takia aivot valitsevat suojata kehoa. Se voi valita myös muita suojaavia strategioita, kuten liikkeen kautta suojaaminen, säpsähtäminen, ontuminen, jäykkyys, lihassuoja, autonominen reaktio tai immuunijärjestelmän muutos, kuten tulehdus tai kaikkien näiden kombinaatio. Kaikki nämä uudet suojaavat strategiat kasaavat jälleen lisää informaatiota aivojen laskentatapaan. Esimerkiksi suojaava käyttäytyminen, kuten ontuminen muuttaa asentotuntemusaistimusta aivoille. Kipu synnyttää uusia ajatuksia ja tunteita ja tietoa vaaroista keholle. Tulehdus herkistää paikalliset kipureseptorit. Näin uudet tiedot synnyttävät jälleen uusia väyliä edestakaisin.
Kipu on siis hyvin monimutkainen ja dynaaminen ja hyvin henkilökohtainen. Kipu on harvoin yksinkertainen asia. Kipu on kuitenkin harvoin vaarallista, eikä kerro kudosvaurion määrästä, vaan on signaali toimia.
